Myös Britannian ja EU:n välinen protektionismi. Joten kiitos ei tullimuureille siihen väliin.

Jos Britanniasta löytyy edullista tuotetta EU-markkinoille Brexitin jälkeen, niin tänne vaan. Toki vastavuoroisesti, eli jos täältä löytyy britti-markkinoille uppoavaa hyödykettä, niin kauppa käyköön. Jos britti-hyödykkeet pärjäävät niin hyvin, että EU:n alueella oleva tuotanto ei pärjää, niin annetaan näkymättömän käden siirtää niitä resursseja sellaisille tuotannon sektoreille, joilla pärjäämme.

Entä jos emme meinaa pärjätä tarpeeksi monella sektorilla, jotta taloudellinen hyvinvointimme säilyy tai jopa paranee? Siis yleensä ottaen. Ei pelkästään Britannia-EU -akselilla.

Ennen muinoin asia hoidettiin isolla D:llä. Joka ei siis tarkoita sitä, että Danny olisi lähtenyt maailmankiertueelle keräämään kansalle ulkomaanvaluuttaa, vaan devalvaatiota. Eli  vain hieman mutkia suoristaen palkkojen ja tulonsiirtojen alentamista niin, että markkamäärät palkka- ja lapsilisäkuiteissa säilyivät kuitenkin leikisti ennallaan. Niillä markoilla ei vaan saanut enää ostettua niin paljon kuin ennen. Etenkään ulkomaan matkaa ja -rompetta.

Niin ikävältä kuin se kuulostaakin, ei tälläkään hetkellä ole uusien nokioiden keksimisen lisäksi kai tarjolla muuta, kuin sisäistä D-vitamiinia. Eli siksi ne 24 vuosityötuntia per nuppi lisää kilpailukykysopimuksessa. Ja pai tö vei, eli osta tie: protektionismi on aina haitallista. Myös kunnallinen protektionismi. Mutta ehkä siitä sitten joku toinen kerta.