Avainsanat

,

Viime vuoden loppupuolella huomasin, että sekundäärikaytössä olleen Benytone A23 vahvistimeni toinen kanava oli pimentynyt. Suru oli suuri tämän aikanaan lukion toisella luokalla Juuan Konepuodista hankkimani vahvarin hyytymisestä. (Tilasivat setin H.S. Pitkäseltä Joensuusta ja mukaan kuului rinnakkaislaitteena mm. CD-soitin, jota ei ihan joka pojalla siihen aikaan ollutkaan.)

Mutta ei hätä ollut tämän näköinen. Olinhan jo pikkuskidinä tuhonnut putkiradioita yms. ruuvailemalla niitä auki ja siihenhän se silloin jäi. Mutta nythän käytettävissä oli internet ja kaikki! Sieltä äkkäsin ebay:stä pikkusievän vahvistinkortin, jolla vielä tekisin wanhasta wahvaristani liki high endiä ja vieläpä ihan pilkkahinnalla. Ihan hirveän kauan siinä ei mennyt, kun sähköpostiini napsahti viestiä: ”Congratulations! You have won: MKll Tripath TA2024 Amplifier Board 2x15watt.”

Joskus sitä päivä paistaa risukasaankin, ja eikun ootteleen. Odotellessa ruuvailin vahvarin auki ja aloin tutkailemaan tarkemmin sen sielunelämää vähän syvällisemmin. Tässä vaiheessa lienee syytä esittää huomautus, että elä hyvä henkilö mäne rassoomaan sähkövehkeitä, jos sie et tiijä mitä sie tiet, ja et oo vallan vakkuuttunu, että laki sallii sen, mitä sie meinasit tehä.

Itselläni oli vakaa käsitys, että osaan pysyä erossa ns. vahvavirata-puolesta, ja lähteä liikkeelle siellä akkuvirtatason jännitteiden tasolla pyörivistä sähköistä tässä vahvistimessa. Sillä tasolla pysyvästä jännitteistä haluamassani osassa kotelon sisusta olin vakuuttunut, koska kotelossa oli peräti ulostulo 12V jännitteelle. Siltä pohjalta olin haarukoinut senkin, että tilaamalleni vahvistinkotille löytyisi tästä laitteesta sopivaa jännitettä. Tutkailuun ja varmisteluun käytössäni oli myös yleismittari sähköteknisille suureille.

Projektirapotti jatkuu myöhemmin seuraavalla osalla tätä tarinaa.