Avainsanat
Kun minä olin pieni poika, niin Suomessa oli puhelinsalaisuus. Mitä se oli: kenelläkään ei ollut laillista oikeutta missään olosuhteissa kuunnella tai nauhoittaa toisten puheluita. Siis ei edes poliisilla. Ei edes oikeuden luvalla, vaikka poliisilla olisi ollut varma tieto siitä, että Liisa ja Kalle aikovat sopia viikon päästä tiistaina puhelimella milloin tekevät rötöksiä ja murhia. Oikeudella ei ollut lupa moisen syyn takia sallia puhelinkeskustelun kuuntelemista. Puhelinsalaisuus oli lainsäädännössä määritetty ehdottomaksi.
Ei puhelinkuuntelu maailmalla tuntemantonta ollut. Kommunismia tavoittelevissa maissa viranomaiset harrastivat sitä paljon ja hartaasti. Olihan tärkeää päästä selville yhteiskuntajärjestelmän todellisten ja oletettujen vihollisten verkostoista ja keskustelunaiheista. Puhelinkuuntelu oli tuttu teema myös amerikkalaisista elokuvista. Siellä toki heräteltiin tuomarit vaikka yöllä myöntämään lupia siihen. Mutta ei Suomessa. Suomessa kansalaisilla oli ehdoton puhelinsalaisuus.
Ei ole enää. Vähänkään vakavammasta rikoksesta jo valmistelun epäily mahdollistaa sen, että poliisi voi hakea oikeuden luvan epäillyn tietoliikenteen seuraamiseen. Siis tietoliikenteen. Puhelujen ja dataliikenteen. Vakavasta rikoksesta, tai sellaisen valmistelusta epäiltävien tietoliikenteen seuranta siis onnistuu nykylainsäädännöllä. Samalla tulee tietysti seurattua myös epäillyn kanssa yhteyksissä olevien viestintää.
Monessa muussa maassa ei ole niin nuukaa, vaan viranomaiset voivat seurata kansalaisten tietoliikennettä vapaammin. Suomeenkin on esitetty vapaampia säännöksiä. Perusteluina on esitetty esimerkiksi sitä, että kyllä monessa muussakin maassa tietoliikenteen seuranta on vapaampaa. Aivan loistava perustelu. Miten nöyryyttävää onkaan, että Suomessa kansalaisilla on parempi tietoturva oman tietoliikenteensä suhteen, kuin monessa muussa maassa.
On myös perusteltu, että kansalaisten muut oikeudet eivät saa olla ensisijaisia, jos sillä voidaan säästää ihmishenkiä. Kuulostaa hienolta periaatteelta, eikö vaan? Laajempia tietoliikenteen seurantaoikeuksia perustellaan terrorismin torjunnalla. Jos olen oikeassa käsityksessä, niin Suomessa on kuollut terroristisen teon uhrina toisen maailmansodan jälkeen kaksi ihmistä. Molemmat ovat liikaa.
Alkoholiperäisiin tauteihin ja alkoholimyrkytykseen menehtyi vuonna 2015 vajaat 1 700 henkeä. Siis yhdessä vuodessa. Alkoholilain viereillä oleva uudistushanke aiheuttaisi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen arvion mukaan alkoholiperäisiä kuolemia Suomessa noin 150 lisää joka vuosi. Voivatko kansalaisten muut oikeudet olla ensisijaisia, jos sillä voidaan säästää ihmishenkiä?
Vaatekaapissani ja välillä päällänikin on ollut puolenkymmentä vuotta T-paita, jossa lukee: 1984? Orwell oli optimisti
Jahka löydän sen taas, niin puen päälleni.
EU:sta pukkaa uutta direktiiviä tuliaseita koskien. Ville Ranta piirsi pilakuvan, jossa maahanmuuttokriitikko latkii Pariisin iskun uhrista valuvaa verta. Onneksi ne, jotka haluavat rajoittaa pyssyjen laillista omistamista, eivät niin toki tee. Heti iskujen jälkeen komissiolta tuli kuin apteekin hyllyltä esitys mm. sotilasaseilta näyttävien itselataavan kertatulen (ns. puoliautomaattiset) aseiden kieltämisestä. Selvyyden vuoksi todettakoon, että Pariisissa ei käytetty sellaisia aseita.
Suomen hallitus yrittää saada direktiiviin poikkeaman yllämainittuun direktiiviluonnoksen kohtaan maanpuoluksellisin perustein. Suurimmassa osassa Europpaahan kansalaisia on jo vierotettu aseista siirtymällä käyttämään palkka-armeijoita asevelvollisuusarmeijoiden sijasta.
Sotilasaseiden näköisiä kerta-automaatteja koskeva kielto on kuitenkin vain yksi direktiiviesityksen älyttömyyksistä. Toki maanpuolustusperusteinen poikkeama niille on parempi kuin ei mitään, mutta tärkeää olisi torjua myös muut direktiiviin sisältyvät hölmöydet.
Yksi keskeinen epäkohta direktiivissä on lupien määräaikaistaminen vain viisi vuotta voimassa oleviksi. Paitsi, että määräaikaistaminen on ristiriidassa perustuslain turvaaman omaisuudensuojan kanssa, se muodostaisi Suomeen uuden byrokratiatulvan. Suomen noin 1.600.000 laillisesti luvitetun aseen osalta direktiivin määräys tarkoittasi yli 300.000 aselupapäätöksen vuosittaista käsittelymärää.
Verrattuna nykyiseen noin 60.000 aseluvan vuotuiseen käsittelyyn viranomaisten työmäärä kasvaisi noin viisinkertaiseksi. Tämä olisi täysin päinvastaista normienpurkutalkoiden tavoitteisiin nähden. Suomeen ei kaivata enää yhtään lisää EU:n määräämää byrokratiaa, vaan jo olemassa olevaakin normiviidakkoa pitäisi siivota.