Avainsanat

, ,

Yksi esimerkki siitä, kuinka varmasti hyvässä tarkoituksessa tehty lainsäädäntö ei mielestäni oikein natsaa, on tilaajavastuulaki.

Tilaajaorganisaatiossa työskentelevän näkökulmasta veikeä ominaisuus tilaajavastuulainsäädännössä on se, että sen noudattamisen kannalta on olennaista, että kaikki mahdolliset ja mahdottomat kupongit ja vakuuttelut on kerätty “alihankkijalta”. Alihankkija lainausmerkeissä siksi, että kuntaan nähden tulkitaan alihankkijoiksi myös kokonais- tai pääurakoitsijat.

Olennaista ei siis ole se, onko firma koijarifirma vaiko ei, vaan se, onko siltä kerätty kaikki kupongit ja vakuuttelut. Eivätkö ne vakuuttelut ja kupongit sitten takaa, että kaikki on kunnossa? No eivät. Esim. koijariyrittäjän seitsemännen uunituoreen sarjayrityksen paperithan ovat parasta a-luokkaa ja tilaajavastuulakimielessä kaikki hyvin.

Sen sijaan jos 20 vuotta paikkakunnalla toimineelta yksityisyrittäjältä, joka on koko ajan hoitanut kaikki velvoitteensa, onkin jäänyt keräämättä tilaajalle (jälleen) kuponki siitä, että hän edelleen noudattaa itse itseensä yksityisyrittäjyyttä työehtosopimuksena, niin johan tilaajaaja on tilaajavastuukriminaali.