Avainsanat

,

Jos mielipidekyselijä soittaisi, ja tiedustelisi mitä puoluetta aion äänestää seuraavissa vaaleissa, vastaukseni EI OLISI Vihreät. Avaudun edellä olevan lauseen verran, sillä olen tässä talven mittaan kirjoitellut jonkin verran kommentteja Osmo Soininvaaran blogin keskusteluihin. Ja se ei siis johdu siitä, että olisin nyt tykästynyt Oden puolueeseen. Yhteiskunnallinen keskustelu kuitenkin kiinnostaa minua, ja Oden blogissa sitä piisaa.

Aiempi blogini tornitalokannanotto on jotakuinkin suoraan ollut kommenttinani myös siellä ja tänään kirjoitin sinne pätkän palvelunhankinnasta julkishallintoon keskusteluketjussa ”Terveydenhuollon voimavarojen kohdentaminen”. Kun kommenttia tuli hieman pidempään näpyteltyä, niin hyödynnän tekstiä myös täällä:

Aluksi lainaus (Osmo Soininvaara):

”Kun ostaja on kunta, sillä ovatko asukkaat tyytyväisiä ei ole mitään tekemistä asian kanssa. Pitää osata määrittää tarkkaan, mitä ostetaan. Jos unohdetaan laitaa sopimukseen, että palanut lamppu pitää vaihtaa, asiakas on pimeässä (tämä on ihan oikeasti tapahtunut!)”

Ja sitten oma kommenttini (Jouni Martikainen kirjoitti 28.2.2012 kello 11:19):

😉 saatiinhan tähän vielä aasinsilta ainakin kuvittelemalleni osaamisalueelleni. 🙂 Palanut lamppu kun on jo talotekniikkaa.

Kun ostaja on kunta, sillä ovatko asukkaat tyytyväisiä on merkitystä, kun siitä tehdään merkityksellistä. Markkinoilla raha on paras konsultti. Jos sopimushinnasta riittävän suuri osa sidotaan kolmannen osapuolen tai tilaajan tekemään asiakastyytyväisyysselvityksen pisteisiin, tehtyjen valitusten määrään jne, niin johan se asiakkaiden subjektiivinen laatunäkemys kiinnostaa palveluntuottajaa.

Edellä mainitun tekijän mukaan ottaminen on täysin mahdollista, jos niin vain halutaan. Elleivät toimialalla yleisesti käytettävät sopimusehdot sisällä mahdollisuutta ao. hinnoitteluun, niin varsinaiseen sopimukseen runoillaan: “johtuen asiakastyytyväisyyden erittäin suuresta merkityksestä tilaajalle…”

Täysin kattavan sopimuksen problematiikka on totta, mutta ei ylitsekäymätöntä. Hyvään sopimukseen kannattaa kirjata palveluntuottajalle lisä- ja muutostyövelvoite yksikköhinnoin. Eli sopimusrakenteeseen kirjataan palveluntuottajan resursseille hintoja tyyliin: “kiinteistöhoitaja (miksi ei myös PERUSHOITAJA???), työtunti tilaajan toimitiloissa, XX,XX €/h”. Eri ajankohdille voidaan sopia siihen sitten muutoskertoimet yms.

Tilaajan edustajalla on oikeus tilata lisä- ja muutostöitä, ja palveluntuottajalla on velvoite niitä tuottaa. Lisä- ja muutostöitä voidaan tilata hankintalain mahdollistamassa määrin myös sopimukseen yksilöimättömistä resursseista jos kyse on niin eksoottisesta lisä/muutospalvelusta, ettei sitä saa koostettua sopimukseen kirjatuista resurssitekijöistä. Tilaajalla on niissä (ja myös muissa lisä- ja muutostöissä) mahdollisuus hankkia ne toki myös muulta palveluntuottajalta.

Itse olen toiminut kuntaa edustavana tilaajan edustajana palveluntuotantosopimuksessa, jossa palveluntuottajalla on ollut tilaajan kannalta järkeväksi katsotussa määrin oikeus tehdä pieniä (euromääräraja kirjattu sopimukseen) lisä- ja muutostöitä myös itsenäisellä päätöksellä tilaajan kontrolloidessa niitä laskutukseen liittyvästä yksityiskohtaisesta raportoinnista.

Näiden lisä- ja muutostöiden kertymät eivät tietenkään näy alkuperäisessä sopimushinnassa, mutta budjetoimaan niitä toki pystyy käyttämällä lisä- ja muutostyövarausta. Ja se itse lisätyönä vaihdettava lamppu – se toimitetaan joko tilaajan hankintana, tai palveluntuottaja hankkii sen tilaajan etua valvoen ja läpilaskuttaa sen tilaajalta.

(korjasin yllä olevaan muutaman kirjoitusvirheen – verrattuna kommenttiini Soininvaaran blogissa siis)